Miten aitasta saa minimökin?

Aitta on monelle se paikka, jossa nukutaan syvimmät ja levollisimmat unet. Aittaan majoitetaan yön yli vierailevia ystäviä, mutta aittarakennus voi olla paljon muutakin kuin pelkkä nukkumapaikka: jopa minimökiksi varusteltua aittaa voi kutsua. Aitta on hyvä lisä jokaiseen mökkipihaan ja nykyään myös kaupunkipihaan. Aittoja löytyy jokaiseen makuun: moderneja malleja, mutta myös perinteisiä.

MONIPUOLISET AITAT
Aittoja on monessa eri koossa ja ulkonäönkin puolesta vaihtelua on runsaasti. Salvoksella kaikki aitat ovat muokattavissa asiakkaan toiveiden mukaan, oli kyse sitten värityksestä, ikkunoiden paikasta tai nurkkasalvoksesta. Niinpä jokaiseen pihapiiriin on varmasti löydettävissä ympäristöönsä istuva ja omistajansa mieltymyksiä vastaava aitta.

Yksinkertaisimmillaan aitta voi olla alle kymmenen neliön, yhden huoneen kokoinen rakennus. Sellainen on mainio valinta pikkupihaan. Nykyään aittoja löytyy eri kokoisia hyvin erilaisilla pohjaratkaisuilla, ja onkin suosittua varustella aitta terassilla. Lisäneliöt tuovat mahdollisuuksia tilan käytölle. Miten aitasta saa minimökin?


KESÄKEITTIÖ AITAN YHTEYDESSÄ
Maistuisiko kesäkeittiössä valmistettu lounas tai tykkäätkö kokata vieraille illallista? Kesäkeittiö on jo sanana kotoisan ja houkuttelevan kuuloinen ja sopii mainiosti aitan yhteyteen. Osalle riittää katettu terassi, jossa loihtii grilliherkut pieneen ja suurempaankin nälkään, ja toisille ehdoton valinta on taas grillikatos tulisijoineen ja pöytäryhmineen. Kesäkeittiössä ruoan valmistaminen ja nauttiminen onkin monelle kesäpäivän kohokohta. Vesipiste ja työtaso takaavat helpot ja mukavat kokkailutuokiot ja helpottavat myös siisteyden ylläpitoa. Välineitä voi hankkia sen mukaan, mitä kokee tarvitsevansa.


SISUSTA MIELEISEKSI
Aitan tuvan voi sisustaa ihanaksi olohuoneeksi. Aitassa on omanlaisensa tunnelma, ja siellä on mukava seurustella isommallakin porukalla. Kesäisin tuvan voi sisustaa ”kakkosolohuoneeksi”. Tuvassa on kiva vaihtaa kuulumisia kahvikupposen äärellä. Jos aitan varustelee isoilla ikkunoilla, saa tilaan lisää avaruutta ja pääsee nauttimaan avautuvasta maisemasta.

Aitta voi olla myös tärkeä oma, hiljainen paikka itselle. Sinne voi vetäytyä hetkeksi rauhoittumaan, kun mökissä tai kotona on koko suku koolla ja tarvitsee pienen hengähdystauon. Omassa kakkosolohuoneessa voi irrottautua arjen tohinoista ja antaa aikaa vain itselle. Hirren tuoksussa ja raikkaassa sisäilmassa mieli rentoutuu.


LISÄTILAN TUOJA
Eteen tulee tilanteita, jolloin lisätilalle on tarvetta: harrastusvälineille, lasten leluille, huonekaluille, joita ei halua myydä… Kotiin ja mökille kertyy aikojen saatossa kaikenlaista tavaraa. Aitassa tavarat saa säilytettyä siististi ja näppärästi, eivätkä ne ole kenenkään tiellä. Tavaroita ei tarvitse etsiä, kun niille on oma säilytyspaikka aitassa. On myös mukavaa, että mökissä ja kotona säilyy seesteinen ja rauhaisa tunnelma. Ympäri asuntoa lojuvat tavaravuoret ovat epäsiistejä ja aiheuttavat turhaa stressiä. Aitta on hyvä paikka säilytykseen – koti ja mieli pysyvät järjestyksessä.

Pariaitassa, jossa on kaksi erillistä huonetta, toista puolta voi pitää varastona, ja toinen puoli voi toimia nukkuma-aittana tai oleskelutilana. Lue artikkeli, jossa kerromme, miksi aitassa nukkuu hyvät yöunet!


MINIMÖKKI

Alisa aitta
Jos kaipaa arkeensa mökkielämää tai leirifiilistä, voi aitta toimia ikään kuin minimökkinä. Aitassa voi viettää viikonlopun ja tuntea olevansa mökillä. Mielikuvitusta ei juuri edes tarvita, sillä aitassa on helppo päästä mökkifiilikseen. Kesäkeittiössä voi valmistella perinteisiä mökkiherkkuja ja tuvassa voi nukkua makoisat unet. Aitassa ja sen terassilla voi tehdä ihania mökkijuttuja: ratkoa ristikoita ja lukea kirjaa. Ei tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmaksi päästääkseen mökille!


MEILLE MINIMÖKKI?
Salvoksen aittamallistosta löydät perinteisiä ja moderneja aittoja. Voit olla varma, että saat juuri sellaisen aitan, kun tarpeisiisi parhaiten sopii. Tehtaanedustajamme auttavat sinua suunnittelun ensimetreiltä alkaen.

Ota yhteyttä!

Piharakennukset Salvos